Mikä ihmeen Hafssvärd?
Kuulumme samaan sukuun ja olemme sukulaisia, mutta mikä
meitä yhdistää? Ei ainakaan sukunimi. Olemme sukunimeltämme Hellmanneja,
Hamiloita, Lentoja, Koskisia, Vitikaisia, Jokisia, Suvisaaria, Kupuloita,
Söderholmeja jne. Sukunimet ovat useimmiten vaihtuneet avioitumisen myötä tai
fennomanian eli suomalaistumisen vuoksi. Kuulumme kuitenkin samaan sukupuuhun,
meillä on samat esi-isät ja kantaisä Gustaf Hafssvärd. Suvussamme on heimoja ja
heimoissa linjoja. Meissä virtaa samaa Hafssvärd-verta.
On hienoa, että olemme saaneet valmiiksi sukumme vaiheista kertovan kirjan. Kirjasta voi itse kukin löytää paikkansa suvussamme. Se on arvokasta myös siksi, että monet asiat vähitellen unohtuvat sukupolvien vaihtuessa. Nyt ne ovat ja pysyvät kirjassa painettuina. On ymmärrettävää, joskin surullista, että monet alkavat kiinnostua sukujuuristaan ja sukututkimuksesta vasta ns. myöhemmällä iällä. Aina silloin tällöin kuulee todettavan, että harmi, kun en kysynyt vanhemmiltani tai isovanhemmiltani siitä ja siitä vanhasta asiasta silloin, kun se vielä oli mahdollista.
Onneksi hallituksemme on alkanut vähitellen nuorentua. Toivottavasti sama kehityssuunta jatkuu. Näin saamme toimintaamme uusia virikkeitä ja toimintatapoja. Meissä on monenlaisia taitajia, kuten laulajia, soittajia, kirjoittajia, urheilijoita, tutkijoita ja muita julkisuuden henkilöitä, joita olisi mukava tavata ja joista olisi mielenkiintoista kuulla lisää. Yksi mahdollisuus on osallistua sukutapaamisiin. Niissä voi saada uusia ystäviä – sukulaisista.
Seppo Söderholm Hafssvärd-sukuseuran puheenjohtaja
Kokoonnuimme mukavalla sukuporukalla brunssille ravintola Blue Peteriin. Olipas mukava tavata teitä!
Hyvää syksyä kaikille. Nähdään taas!
Ilman Jukkaa ei olisi Hafssvärd-sukuseuraa,
Ei olisi vaakunaa,
Ei olisi lippua
Eikä olisi monia mukavia muistoja yhteisistä tapahtumista.
Nyt on nuo kaikki,
Mutta ei ole Jukkaa, jolle sanoa näistä KIITOS.
Voimme kuitenkin olla hyvin kiitollisia ja iloisia siitä, että hän oli aloitteellinen ja teki tuon kaiken.
Saimme sukukirjankin valmiiksi. Jukka ehti nähdä toteutettuna tämän ajatuksensa, joka oli sukuseuran tavoitteena jo sitä perustettaessa.
Ajalta ennen sukuseuraa muistan Jukan Suvisaaren perheen "isonaveljenä", olenhan itse hänen sisariensa kanssa saman ikäinen. Eipä veli niin kovin paljon vanhemmalta tuntunut ja sen eron tasoitti aika. Huippumuistajana hän myös esiintyy muistoissani, joskin hän itse viime aikoina myönsi luottavansa tähän taitoonsa jopa liikaakin.
Työuran ajan Jukkaa en tunne juuri ollenkaan. Minulle hän tulee aina olemaan isäni kummipoika ja minä puolestani olen hänen vanhempiensa kummityttö. Jukan perheen Kolumbiassa ja Meksikossa kaupallisissa kuvioissa viettämänä lähes neljänätoista vuotena emme tavanneet. Saimme vain silloin tällöin vanhempiemme kautta uutisia esimerkiksi lasten syntymistä, emme niinkään työelämän saavutuksista.
Sukuseuran toiminnan alettua olemme viimeiset 15 vuotta pitäneet huomattavasti enemmän yhteyttä kuin aiemmin. Totta ja tarua, asiaa ja hauskoja juttuja, kaikkia on mahtunut näihin vuosiin. Jukan arvostus heraldikkona on tullut esille sukuseuran ja oman perheeni vaakunan suunnitteluvaiheessa. Sain häneltä myös paljon tietoa heraldisista periaatteista.
Joskus mielipiteemme menivät eri suuntiin, mutta aina saimme juttelemalla aikaan ratkaisun, johon saatoimme molemmat olla tyytyväisiä.
Nyt keskuudestamme ovat poissa ensimmäinen ja toinen puheenjohtajamme, pikkuserkukset Iisakin heimosta, Jukka Suvisaari ja Osmo Saarenpää, kaverukset, jotka lähtivät samana vuonna.
Jukalle oli tärkeää sukupolvien ketju, historia, joka muokkasi nykyisyyden ja vaikuttaa pitkälle tulevaan.
Kantakaamme sukuseuramme lippua, Jukan suunnittelemaa, korkealla, se on sen arvoinen!
Satu Lindbom -Iisakin heimosta
Sukuseuran varapuheenjohtaja
